Patamäen koulu: Liikuntaa, taiteilua ja eläimellistä menoa

Patamäen koululla avattiin syyskuussa Liikkuva koulu -hengessä välituntilainaamo. Koululla toimii myös oppilaista koottu Liikkuva koulu -ryhmä, jonka eräänä tehtävänä on lisätä positiivista vipinää koulupäiviin. Ryhmän kautta oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa koulun toimintaan, kokea osallisuutta ja kantaa vastuuta yhteisitä asioista.

viuhkasuunnistusta-kolehmaisen-kentalla

      Kuvassa neljäsluokkalaisia viuhkasuunnistamassa Kolehmaisen kentällä   (kuva: P.-R. K.)

Koulun lähimetsän polulle ilmestyi syyskuussa 4A-luokkalaisten tekemiä paikkasidonnaisia ympäristötaideteoksia. Niiden lähtökohtana oli italialaisen Archimboldon muotokuvat.

Lokakuun ensimmäisellä viikolla vietettiin SEY:n organisoimaa Eläinten viikkoa. Tänä vuonna sen teemana oli hevonen. 4A-luokkalaiset tutkivat kuvataiteessa hevosen erilaisia asentoja.

Lokakuun alusta opettajakunnassa tapahtui muutoksia: Elisa-erityisopettaja ja Raija-luokanopettaja liittyivät joukkoomme. Lämpimästi tervetuloa!

Tällä viikolla koulun käytäville ilmestyi Halloween-koristeita. Koulun oppilaskunta järjesti aiheeseen liittyvän piirustuskilpailun, jonka tulokset paljastuivat perjantaina. Syysloman aattoa juhlistettiin Patamäessä yhteislaulun ja naamiaisasujen tunnelmissa.

Trick or treat?

Teksti ja kuvat: K.-M. L.

Pitkäkankaan koulu: Pienryhmäläisten olympialaiset

Vietimme olympialaisia Pitkäkankaan koulun kentällä 22.9.2016.

Urheilulajeina olivat tasapainoilu, tarkkuusheitto, pituusheitto, hattuviesti ja pitkän matkan juoksu. Jokainen osallistuja osoitti kiitettävää urheiluhenkeä ja reipasta urheilumieltä.

Mitalikahvit järjestettiin heti seuraavana päivänä ja tilaisuuteen osallistui myös arvovaltaisia vieraita. Ahkerat urheilijat palkittiin mitaleilla sekä diplomeilla. Tarjolla oli oppilaiden itse valmistamia leivonnaisia. Hyvin maistui meille ja vieraille! 🙂

-HP